Rakkaat lukiat..

Toivon mukaan siirrytte seuraamaan uutta blogiani Wanderlust -
  Kiitos ja kuittaus, ihanaa että olette lukeneet vuoteni tapahtumia, ja toivottavasti jatkattekin uudessa osoitteessa ja saatte lisääkin porukkaa innostumaan blogistani :)

 LOVE TARU

Let's just go walking in the rain

Vihdoinkin täällä taas raapustamassa, kun näiltä sadepäiviltä ja töiltä kerkesin :)

Syksy ei kuulu mun lemppari vuoden aikoihin ja meillä onkin viha-rakkaus suhde! Jotenki se on aina ollut symboli kesän loppumisesta ja joka vuosi pitäisi jaksaa jatkaa siitä mihin viime keväänä jäätiin. Syyskaamos on tuttua ja edes vitamiinit eivät siitä pelasta, niin hullulta kun se kuulostaakin, voi kun olisi jo lunta ja pääsisi hiihtämään !

Wanhojen tansseihin on nyt 5 kk aikaa, ja lokakuu kun alkaa olen päättänyt potkia syysmasennuksen irti itsestäni ja ryhtyä urheilemaan. Ne vaihtari kilot mitkä kesällä lähtivät ovat tulleet takaisin, ja nyt on aika ottaa uusi suunta elämään. Ehkä salaatit, pitkät lenkit ja kuntosalit saavat senkin pirteän ja reippaan tytön esiin, joka on hukkunut jonnekkin kilojeni alle. Huomenna alkaakin karkkilakko...

Näin talven lähestyessä kaipaa muutosta ulkonäköön ja hinku saada blondit hiukset takaisin on kova, kai se vain niin on, kun on kerran blondi on aina blondi! Mutta tällä hetkellä suostun tyytymään dippauksiin, kunhan niitä saa vähän paranneltua vielä ja uutta hiusmallia kehiin niin lupaan muutaman kuvan tännekkin postata. Katsotaan sitten wanhojen tanssien jälkeen !

Töissä jaksan käydä ahkerasti, kun tiedän, että kerään rahaa itselle tärkeisiin asioihin. Tällä hetkellä suunnitelman alla on kesäloman alkuun reissu Michiganiin perheen luokse ja kavereiden valmistujaisiin, vaikka rahaa pitäisi säästää moneen muuhunkin, silti menee tuo reissu nro 1.

Huomenna kuvia Turkista ja uusista vaatteista !

oxox
     Taru

A lot like yesterday, a lot like never

Hui miten nopsaan aika menee, ja pakko myöntää, että tässä kiireessä ei ole kyllä tänne kerenny sanan sanaankaan raapustamaan. Nyt lupaan ryhdistäytyä! 

 

Mikä sitten on pitänyt kiireisenä: ensinnäkin uudet työpaikat(siivous hommat kuntosalilla ja vanhalla ala-asteellani), autokoulu, lukio ja italian iltaopiskelu, kuntosalillakin kun pitäisi keretä käymään. Kaiken vielä kruunasi, kun viime viikolla iski ensin korvatulehdus ja sen jälkeen flunssa noin viikon verran riitti kuumetta- ei kiva. 

Suunnittelin jo yhdessä välissä lukionkin vaihtamista Lahteen, sillä omassa rakkaassa opintoahjossani Mäntsälän lukiossa, kun ei enää ole alkavia kieliä kuten: venäjää ja ranskaa, jotka olin jo ylä-asteelta asti suunnitellut aloittavani lukion toisella vuodella vaihto-oppilas vuoden jälkeen. Tässä tilanteessa joutuu turvautumaan kansalaisopiston maksullisiin kieliopintoihin. Työpaikat saivat sitten mieleni muuttumaan ja vielä kesken oleva autokoulu, joten I´m stuck in here two more years... Keskiviikon jälkeen minusta tuleekin sitten filmtownin kassatäti!

Näin syksyn tullen jaksaa aina välillä uppoutua omiin ajatuksiin ja mietteisiin. Pakko se on myöntään kerran maailman matkaaja, aina maailman matkaaja. Jo nyt edes viikko Yhdysvalloissa ystävien luona kuulostaisi mahtavalta, vaikka vastahan palasin Turkista kotiin, ja olenhan jo ahkerasti etsiskellytkin lentoja Michiganiin ensi kesäksi, joten kukaa tietää mihin tämä tyttö eksyykään kesän alussa ;) 

4 kk sitten palasin Suomeen ja nyt jo maltan tunsin pöksyissäni pysyä, kun mietin lukion jälkeistä au pair vuottani, mutta kun vaan tietäisi mihin sitä haluaisi lähteä: Hurmaavaan Italiaan, lanteita keinuttavaan Espanjaan vai aina niin kiehtovaan USA:han?

Kai sitä pitäisi pudota takaisin todellisuuteen ja ryhtyä pänttäämään tulevaa koe viikkoa varten...

Ensi kerralla lupaan kuvia Turkin matkasta ja viimeisistä ostoksistani !

xoxo
                     Taru 

No matter how much suffering you went through, you never wanted to let go of those memories

“What i like about photographs is that they capture a moment that’s gone forever, impossible to reproduce.” 
― Karl Lagerfeld

Paljon on tapahtunut ja aikaa on kulunut jo liiaksikin. Nyt kun on itse arki hieman edes normalisoitunut ja kulttuurishokki rauhoittunut, on taas kohta edessä uudet hasteet. Ensinnäkin ennen kotiin paluutani lupasin jatkaa blogini kirjoittamista ihan vain itseni takia ja tänne satunnaisin väliajoin ilmestyy jonkinlaisia raapuksia. 

Kolme viikkoa koulun alkuun, työt ovat pian ohi ja autokoulukin alkaa virallisesti parin päivän päästä. Arki johon jo kerkesiä tottua kokee uuden kuperkeikan jonka pyörityksestä pitää taas ottaa kiinni. Itse en ymmärrä sitä faktaa vieläkään, että en ole palaamassa Yhdysvaltoihin ensi lukuvuodeksi. Tietysti tunteita lämmittää kun meren toiselta puolelta pidetään tiivisti yhteyttä, mutta välimatkaa varmasti taas kertyy ensi vuoden mittaan. Pääsen seuraamaan saksalaisen pojan arkea vanhassa host perheessäni ja kuulemaan ystävieni seniori vuoden kommelluksista, itse taistellessani wanhojen tansseissa ja töitä etsiessä !

Näihin lyhyisiin ja ytimekkäisiin tunnelmiin tältä illalta


xoxo Taru  

Take whatever you want to, but you cant take my memories !

Hei rakkaat lukiat !

Viime kerrasta onkin jo aikaa, ja nyt kohta kahden viikon ajan olen onnellisesti tai ei Suomen kamaralla totutellut vanhaan elämääni. Nyt on se tunne, kun haluaa mennä ulos huutamaan VITTUPERKELE ja kadota maan rakoon. Se mitä oli on ollutta ja mennyttä, ja nyt on tyydyttävä siihen mitä saa.

Mä tarvitsen jtn uutta mun elämään, mutta kun en tiedä mitä se uusi on. Se uusi voi olla uudet kengät tai kenties uudet farkut, mut ehkä kuitenkin lähden kesän lopussa Espanjaan tai vaikkapa Norjaan, etsimään elämää tai itseäni ?

En ymmärrä kun muut ovat menneet elämässään eteenpäin, mutta mulle se kaikki täällä on vaan jämähtänyt paikalleen, eikä siitä pääse eteen- tai taaksepäin. Takaisin tullessa tuntui, että täällä oli kaikki mitä oli kaivannut ja eniten niistä kaipasin kavereita, mutta missä ne kaverit ovat nyt kun niitä tarvitaan? Elämä on todellakin kuljettanut polkuja ristiin ja rastiin ja mun polku on siinä sotkussa jäänyt muiden polkujen alle. Eniten ärsyttää se, että osa näistä kavereista joita olen niin kaivannut yrittää polkea mua oman tahtonsa alle, tai sitten on niitä joille on ihan sama, nimimerkillä muistatko vielä minut- sulla oli tärkeä paikka mun elämässä joskus, mutta se paikka pienenee koko ajan käytöksesi takia.

Hyvä ystävä kävelee silloin sisään, kun muu maailma kävelee ulos

 Ehkä minussa on se vika, ja varmasti on. Ahdistaa ajatella, että olen kaksi vuotta sidottuna tänne, nyt kun olisi se aika lentää, vaihtaa maisemaa, hypätä siihen junaan jonka määränpäätä ei tiedä. Mutta todellisuus on se, että herään joka aamu miettien, mitä tapahtui? Mulla on työ, autokoulu alkaa ensi kuussa, lukio jatkuu muutamien viikkojen päästä ja kaikki se ahdistaa, se kaikki vaan sitoo mut tiukasti kylään josta haluan POIS. Minut virallisesti sidottu arkeen, joka toistaa itseään, kylään jossa jokainen naama on tuttu monien vuosien myötä!

Mulla on ikävä monia asioita, mutta mä en anna itseni ikävöidä niitä! Suomen kieli kuulostaa aivan paskalta, ja mä kaipaan sitä, että saan puhua englantia ! Mua ahdistaa se, että jokaisen ihmisen naama on tuttu ja mä oon vaan jo kahdessa viikossa löytänyt takaisin siihen vanhaan pisteeseen mistä lähdinkin, eikä mussa oo mitää uutta tai kiinnostavaa kenellekkään. Mua ärsyttää, että musta on tullut se sama ihminen joka en koskaan enää halunnut olla ! Mä kaipaan mun blondia tukkaa, jonka värjäsin vain sen takia että mun paska host sisko sanoi että mun on värjättävä se takain bruneteks.

Mä haluan löytää sen ihmisen, joka oli täynnä unelmia ja haaveita. Täynnä elämää, iloa ja naurua. Joka jaksoi yllättää niin muut ihmiset kuin itsensäkkin joka päivä. Nyt musta tuntuu, että mun elämä vetää hiljais eloa ja en jaksa potkia sitä perseelle herättääkseni sen uuteen nousuun.

Tällaisista tunnelmista tänää ! Hyvää Juhannusta kaikille !

xoxo Taru

P.S. Aion jatkaa kirjoittamista en ehkä lukioden vaan itseni takia. Ja ensi kerralla vähän kuvia kotiin paluusta.

What is going on ?

Kolme paivaa armonaikaa jaljella ja sitten pitaisi koleaan koti Suomeen suunnata. Pakko myontaa etta melkeen joka ilta talla viikolla on itku tullut  ! Oonhan ma sentaan tavannut taalla aivan upeita ihmisia ja viimenen kuukausi taalla on ollu sita mita olisin sen halunnut alusta asti olevan. 

Vaikka aiti toitottaakin, etta tanne paasee takaisin koska vain, ei se ole sama tulla tanne myohemmin, nyt kun taalla on elanyt 9 kk. Ei kenenkaan ole helppo jattaa kotia joka on taynna muistoja ! Saatika sitten nama ihmiset, suurinta osaa naista en tuu varmasti koskaan enaa elamassani nakemaan, mutta tietysti lahimmat booboot pysyy lahella lapi elaman. 

Vaikka sunnuntain paattareissa tunnelma oli tosi iloinen, nain jalkeen pain itku kurkussa sitakin muistelee. Huomenna tulee varmasti vahan enemman jos vahemman itkettya, kun mun kaveri pitaa vaihtareitten laksijais juhlat ! Saan "kunnian" olla ensimmainen meista apinoista, joka sanoo heipat kaikelle. 

Koti matka tulee olemaan pitka ja tuskanen, yksin kun matkustaa melkee sen 2 paivaa kerkee siina miettimaan maailman menoa vahan liikaakin. Ma en edes pysty ajattelemaan, etta oon oikeesti lahdossa tai sita etta mun pitais jaada Suomeen. Ajattelen sen niin etta meen kotiin vaan lomalle ja ensi syksyna takaisin tanne ! 

Pakkaaminen on painajaista, kun tavaraa pitaisi jattaa tanne vahan enempi mutta kun ei enaa tieda mita jattaa pois ! 

Huoh fiilikset on ihan hukassa.. Vihaan mustia sukkia, sen ma tossa tajusin pakatessa! 

Laulut taynna muistoja piristaa iltaa ! 

Smile for the life and it will smile back

3 choices in life:

   Give up, give in or give it your all

What a weekend ! Meno oli kylla sen mukasta, etta tanaa on oma sanky houkuttanut enemman kuin koskaan, mutta ma oon taistellu vastaan hyvin ja pysynyt hereilla !

Terkut aidille joka tulee lukemaan tata, etta parhaat paljastusket tulee aina nain jalkikateen, ja kun mitaan pahaa ei oo tapahtunu, niin ala oli vihainen naura vain mukana <3 YOLO ! ( you only live once) P.S. ja mita taalta luet on kaikki mita tuut kuulemaan loput kuulet sitte ehka koti suomessa !

Tanaa tosiaan piti olla ylhaalla jo puoli kymmenen, kun oli tarkoitus lahtea viettamaan Memorial Dayta kajakoiden. Siella mentiin sitten jokea myoten lahemmas kolme tuntia, voitte vaan kuvitella mika rusketus tuli siina samalla, ja ehka vahan punoitusta on huomattavissa ympari kehoa.

Hauska juttu tassa on se, etta viime yona unta tuli kalloon vaan kolmisen tuntia. Mun parhaat kaverit oli yokylassa eilen ja nuoria kun ollaan pitihan meidan jotain hauskaa keksia, kun ma oon kohta palaamassa Suomeen ja toinen mun parhaista kamuista palaa kotimaahansa Costa Ricaan, vaikka on taalla USAssa asunut jo 4 vuotta. No host aiti ei sitten paastanyt meita enaa lahtemaan minnekkaan kun oli jo pimeaa ja kaikki. Fiksuina tyttoina karattiin sitten yhdelta yolla mun huoneen ikkunasta ulos. Kyyti meita odotti jo vahan kauempana talosta, ja ensi kertailia kun asiassa oltiin, paskahalvauksen paikkeilla oltiin kun ulkovalo syttyi paalle meidan liikkesta. Siina sitten otettiin juoksuksi ja en oo koskaan elamassani juossu niin lujaa !

Olihan meilla suunnitelma mita tehda. Toinen mun kavereista oli saman paivan aikana muuttanut uuteen kamppaan ja pitihan meidan kayda jattamassa hyvastit vanhalle kampalle, siella sentaan ollaan niin monia muistoja haalittu matkaan. Kuuteen asti aamulla siella sitten istuttiin naurettiin ja vahan itkettiin, nuotion ymparilla. Selvissa hengittiin takaisin kotiin ja kukaan ei tiennyt meidan oisesta seikkailusta yhtaan mitaan. 

Hassua miten asioilla on tapana tapahtua, kun niita vahiten odottaa. Mulla on kotiin lahto kahden viikon sisaan ja nyt sitten eraan pojan kanssa ollaan vahan tultu lahemmiksi, kuitenkin ollaan tunnettu koko 9 kk...

Elama taalla tuntuu talla hetkella niin taydelliselta, etta kotiin tulo kuulostaa painajaiselta. Totta kai mulla on ikava ihmisia, mutta se ikava mika mulla tulee olemaan takasin tanne voi olla alkuun rankka paikka. 

Musta tuntuu, etta ma oon elany liian hyvin, saantoja noudattaen taalla. Koska taa viikonloppu oli jotain parasta ja oikeesti aikaa nauttia siita etta on nuori ja etta sulla on hyvia ystavia !