What happen to turkey

Aika tosiaan menee nopeesti. Viime viikolla vietin elämäni ensimmäistä kiitospäivää. http://fi.wikipedia.org/wiki/Kiitosp%C3%A4iv%C3%A4- niille jotka eivät vielä tiedä mikä tää thanksgiving on. Tosiaan kiitospäivä meni aikalailla syödessä ja nauttiessa, tarjolla oli: kurpitsapiirakkaa, suklaapiirakkaa, vaniljapiirakkaa, kalkkunaa, perunamuussia, juustoja... Ja vieraitakin saatiin meidän kiitospäivän aterian kunniaksi, mun uuden host äidin veli ja veljenpoika, suoraan metsästämästä ruokapöytään. Oli kyllä mielenkiintoinen eno ja FUCK- sana ei kyllä jäänyt vähiin, saipahan nauraa! 

 I am thankful to my parents cuz they made my exchange year possible. I ♥ U BOTH

Luitte ihan oikein, uusi host perhe, uudet kujeet. Sain vihdoin vaihdettua mun host perheen ja täytyy sanoo että oon oikeesti ollu paljon onnellisempi ja ilosempi nyt tässä viikon aikana kun koko 2 kuukauden aikana mitä vietin mun vanhassa perheessä. Toivon vaan että kaikki nyt sujuis hyvin loppuun asti ja ei tartteis enää kokea uudestaan perheen vaihdosta.

Lauantai menikin Detroitissa, missä meidän koulun jalkapallo joukkue oli pelaamassa. En nyt ihan tarkalleen ottaen tiedä että miten merkittävästä pelistä oli kyse, mutta toi oli tosi iso juttu meijän koululle, ja vissiinkin ensimmäisiä kertoja kun näin pitkälle on päässy näissä koulujen välisissä otteluissa. Hauskaa oli, vaikka hävittiin 7-38, mutta päästiinpähän Michiganin tv:seen ja näkemään vähän Detroittia. Toi paikka jossa toi peli pelattiin oli Ford Fiel, sama paikka missä Detroitin Lionsit pelaa koti otteluitaan ja muutenkin noi ns. isot joukkueet, että kyllä se aikamoinen kunnia oli meidän koululle. Nyt joutuukin sitte sanomaan heipat jalkapallolle. Tossa alhaalla kuva netistä, kun en ite saanu otettua kuvaa, oli sen verran pimeää.

                                                    

Tällänen pikapostaus tänää, nukkumaan meno lähenee..

Hyvät yöt !

xoxo

Taru

Do I really look like a guy with a plan ?

What if I'm not the hero ? 

Musta tuntuu että tästä blogin kirjottamisesta on tullut enempi sellai tukipilari, jonne tuun purkamaan päivän/viikon mittaan keryneitä ajatuksia. Vähemmän viime aikoina keskittyny ihan kokonaan vaihtari vuoteen... Mutta toisaalta nää on ajatuksia joita saan täällä ollessani. Tänää mulle iski joku kumma paniikki, mä oon kohta 18- ja mä oon täällä, koko ikänsä oottanu sitä että tosiaan saavuttaa tuon maagisen iän ja nyt se on vaan 3kk päässä. Onhan sitä jo pienestä asti suunnitellu mitä sitten haluaa tehdä kun on "aikuinen".
Tässä nyt jotain ajatuksia mitä ensi vuonna haluan toteuttaa:

1) Valmistua High Schoolista
2) Päästä kotiin turvallisesti, sen jälkeen ku oon viettäny HUIPPUMAHTAVAN loppuvuoden täällä
3) Päästä matkustaa keltasella koulubussilla vielä kerran- niin että saan kuvia otettua !
4) Suomeen päästyä haluan päästä töihin/ hankkia ajokortin
5) Road Trip Norjaan moikkaamaan mun vaihtari kamua


Meillä on menossa koe päivät koulussa, ja oon kirjaimellisesti ihan loppu ! Vaikka öisin yritän sen 8h saada nukuttua nii huomaa että stressi on sen verran kova, että ei siitä nukkumisesta tuu mitään. Tänää oli kyllä sellai tunne koulussa, että nukun silmät auki. Voi olla että johtuu stressistä sekin, että mulla on ollu ihan mieletön päänsärky nyt 3 päivää ja sellai tunne koko ajan että ykä meinaa tulla kylää, kun päässä heittää.
Laulan hallelujaa kun tää koe viikko on ohi ja pääsen uuteen host perheeseen, ja keskiviikon jälkeehän alkaa mukavasti thanksgiving loma (=
Täällä muuten menee tosi hassusti nää koulupäivät, huomenna multa loppuukin koulu jo 10.40 ja kaks koetta kerkee siinäkin ajassa olla. HUH ! 

Niin siis tosiian ihan oikein luitte perheen vaihto oottaa edessä. Viime viikonloppuna kävi sellanen ikävä välikohtaus, joka sitte pisti pisteen tälle mun kärvistelylle täällä perheessä. Enkä mä tosiian mun vaihtari vuodelta halua sitä, että mua painetaan jatkuvasti maton alle ja musta tehään tavallaan näkymötän, jos mä sitä tosiaan oisin halunnu nii kyl mä siinä vaiheessa olisin ihan jotain muuta tehny ku lähteny vaihtariks. Mä olen täällä kieltä oppimassa eikä mun hostperheessä puhuta mulle, nii ehkä mä ihan hyväksytysti saan suorittaa tän perheen vaihdon. Tuntuuhan se pahalta, ja tavallaa joutuu alottaa taas kaiken alusta, pieni  paine koko ajan: teenkö mä nyt oikein vain en ? - Mut ehkä tää ohjaa mua johonki suuntaa ja aikahan sen näyttää mitä tapahtuu. Eniten mua pelottaa vaan se tilanne kun joutuu oikeesti raahaa laukkunsa täältä pihalle.

Sitte vähän ilosempii asioihin! Mä oon saanu täällä kymmeniä uusia lempinimiä: ruuruu, TT, Finlandia... yms mutta eniten tykkään mun kaverin antamata nimestä: TARUURUU. Nää on oikeesti ihania ihmisiä, kun ne huomaa, että oot ihan puhki ja musta tällä hetkellä oikeesti huomaa: itekki tuntuu tällä hetkellä että ei oo mitään intoa tehä mitään ja näytän aivan aaveelta näitten mun silmäpussien kanssa; nää vaan tulee halaa ja kysyy että mikä on.
Tänää matikan tunnilla meidän ihana opettajamme Mr. Creswell  soitti meille kitaraa, ei kylläkään laulanut, ja arvatkaas kenellä oli kamera kotona !- ja tän samaisen opettajan vaimo tuli käymään meijän tunnilla, kun ollaan koko 12 viikkoa puhuttu sen meidän opettajan kanssa että se näyttää sellasselta nuorelta poikamies opiskelijalta eikä yhtään opettajalta, ja kauheesti kummasteltu minkälainen hänen vaimonsa mahtaa olla, tänään sekin selvis !

Viikonloppuna oltiin peliä kattomassa East Grand Rapidissa ja ihme ja kyllä meijän koulu voitti 38-37, oli muuten toikin voitto 7 sekunnista kiinni!- Tänä vuonna meijän koulu on kuullemma pärjänny tosi hyvin ja koskaan ei oo päässy näin pitkälle, ja kyllä sen viime pelin jälkeen huomas kun isot miehet itkee ja koko koulu oikeesti sekos kun meille se voitto tulikin.Ens viikolla ois sitten taas astetta haastavampi peli tiedossa ja suunnataan Ford Fieldiin.  

                               

Vähän tunnelmia EGR- pelistä !

Nyt painun untenmaille, sweet dreams !

<3:lla TARURURURURU

                         

Life comes with no guarantees, no time outs, no second chances

Tarun hunting day ! 

Ihana hengähdyspaussi ollu tänää, kun täällä on joku virallinen peuranmetsästys päivä- ja meillä koulusta vapaa. Ajattelin ensin että se on sen takia, että täällä niin moni harrastaa metsästystä, mutta ei kun monta vuotta sitte jotkut metsästäjät oli ampunu pikkulapsen jonkun tuppukylän koulun pihalla.- IHAN KAUHEETA.
Ensimmäiset kokeet lähestyy ja stressi on kyllä sen mukanenkin, jännittää ihan kauheesti, on oikeesti kateellinen ihmisille jotka osaa ottaa asiat rennosti.

Sain viime viikonloppuna paketin Suomesta, piristi ihan sikana päivää ja sai taas enemmä voimaa jaksaa.Kiitos kotiin porukoille<3 

puolet suomen paketista !

                          

En muuten varmaan tehny yhtään postausta noista kysymyksistä mitä multa on kysytty Suomesta täällä. Joten pistän tähän nyt muutaman hauskimman:

   1) "Voitko sanoa mun nimen Suomeksi?"- ei siinä voinu muuta kun nauraa, niin sun nimihän lausutaan samallalailalla joka kielellä...

   2) " Nii Suomessahan puhutaan Finlandiaa ?" - Joo näin meillä tehdään

   3) "Onko Suomi maa?" - Ei tietenkää.... Eikä näillä muuten oo hajuakaan missä Suomi sijaitsee!

   4) " Onko teillä autoja tai mäkkäreitä Suomessa?"- ei kun asutaan aivan eri planeetalla

hahha välillä kyllä ihmetyttää, että esittääkö nää täällä tyhmiä vai onko nää oikeesti vähän vajaita! Vaikkakin oon ottanu sen kohteliaisuutena kun mua ollaan tosi usein täällä luultu paikalliseks, eikä oo ollu tietookaan siitä että oisin vaihtari, taitaa kyllä johtu vaan näistä liikakiloista...

                                      



Oon aiemmin puhunu tosta mun siskoksta täällä, ja olihan se tänne tulo aikamoinen shokki, Suomessa kun perheessä on miesvalta ja täällä vain naisia perheessä. Yli kaks kuukautta jo takana ja vieläkin on samanlaiset välit siskon kanssa, tuntuu oikeesti että meillä ei oo edes mitään yhteistä ihan sama mistä puhutaan nii jompi kumpi on sitä vastaan- joten tää keskustelu meidän välillä on jääny aika vähäiseksi. Nää kaks ekaa kuukautta täällä oon vaan stressannu väleistä perheen kanssa, mutta nyt oon päättäny että en mä tänne ton siskon takia tullu vaan itteni, vaikka meillä ei hyvät välit oo ei me myöskään olla toistemme kurkuissa kiinni. Alku aina hankala.... joten uskon kovasti että meistä voi tulla vielä hyvätkin kaverit.

Don't forget to love yourself

Oppiihan vuoden aikana sopeutuvaikseks ja pitämään omia puoliaan- niitä taitoja kun aina tarvitsee elämässä. Vaikka täällä perheessä onkin ollut muitakin ongelmia, ollaan niistä ylipäästy, ja aivan samallalailla myös siellä Suomessakin on ihan jokaisella normaaleita arkipäivän ongelmia. Täällä ne ongelmat kokee ehkä voimakkaamin, kun ei voi aivan samallalailla purkaa asioita kun Suomessa- mutta samalla oppii kattomaan asioita uudella tavalla, ja monelta eri kannalta- ei se oma tapa oo aina oikea. 

                “En ylpeile sillä, etten ole kaatunut vaan sillä, että olen aina noussut.”

Mutta tottahan se on, ei elämä liian helppoa voi olla ja ongelmista oppii aina enemmän, tylsäksihän se tasainen tie tulisi. Mutta silti oon maailman onnellisin tyttö, oon toteuttamassa unelmaani ja kokemassa kaikkea ainutlaatuista. Jo 2 kk täällä on kasvattanu mua enemmän kun 17-vuotta Suomessa.

Tähän loppuun vielä tällainen teksti minkä mun hyvä ystävä lähetti mulle: 

I am an exchange student. How do you know what is a dream if you never accomplished one? How do you know what is an adventure if you never took part in one? How do you know what is anguish if you never said goodbye to your family and friends with your eyes full of tears? How do you know what is being desperate, if you never arrived in a place alone and could not understand a word of what everyone else was saying? How do you know what is diversity if you never lived under the same roof with people from all over the world? How do you know what is tolerance, if you never had to get used to something different even if you didn’t like it? How do you know what is autonomy, if you never had the chance to decide something by yourself? How do you know what it means to grow up, if you never stopped being a child to start a new course? How do you know what is to be helpless, if you never wanted to hug someone and had a computer screen to prevent you from doing it? How do you know what is distance, if you never, looking at a map, said “I am so far away”? How do you know what is a language, if you never had to learn one to make friends? How do you know what is patriotism, if you never shouted “I love my country” holding a flag in your hands? How do you know what is the true reality, if you never had the chance to see a lot of them to make one? How do you know what is an opportunity, if you never caught one? How do you know what is pride, if you never experienced it for yourself at realizing how much you have accomplished? How do you know what is to seize the day, if you never saw the time running so fast? How do you know what is a friend, if the circumstances never showed you the true ones? How do you know what is a family, if you never had one that supported you unconditionally? How do you know what are borders, if you never crossed yours, to see what there was on the other side? How do you know what is imagination, if you never thought about the moment when you would go back home? How do you know the world, if you have never been an exchange student?

Jouluun on muuten vain about 40 päivää, joten eiköhän se on pikku hiljaa aikaruveta joulutunnelmiin: oon muuten rakastunu tähän biisiin .
<3.lla Tarzan

At home in the world

Eilen tuli 2kk täyteen täällä, ja vaikka alku on ollu todella hankala, on nyt alkanu pikkuhiljaa tuntumaan siltä, että en mä halua palata enää Suomeen. Vaikka täällä kaikki on todella erilaista ja välillä tulee se tunne: "Suomessa kaikki on niin paljon paremmin ", silti täällä on se jokin mikä vetää puoleensa. Tietysti on kauhea ikävä koko ajan, mutta sen ikävän on oppinu piilottamaan ja sen kanssa on oppinu elämää, päivä päivältä täällä alkaa elämä olla vaan hauskempaa ja hauskempaa.

ehkä munki valmistujaiset näyttää tältä !

Tällä viikolla piti tehdä valmistujaislakkien ja - kaapujen tilaus, huh tosiaan about 210 päivää ja oon jo valmistunu täältä. Aika menee nopeesti, muistan vielä sen ku mun lähtöön oli yli 3 vuotta !
Tossa videossa minkä liitin tähän näkyy mun koulua aika hyvin, ihmisiä joita nään joka päivä, joiden kanssa juttelen ja muutenki yleiseti koulua, kun vielä en oo aikaseks saanu ottettuu kuvaa  koulusta. En kyllä tiiä kuka ton videon on tehny ja ei kuullema oo ollu ees meijän koulun vanha oppilas joten en sitte tiedä.

Tultiin just kotiin Midlandista syömästä, oli tosi hyvä aasialainen ruoka paikka ja oon nyt niin täynnä että taidan vaan mennä sohvalle tvtä töllöttää !
-Eipä mulla enää muutakaa järkevää sanottavaa oo ;D

<3:lla Taru

P.S NO football game this friday- koska se on huomenna (=

Don't make too much plans for tomorrow, because you can never know what gonna happen...

                                 

Eilen meillä oli tälläinen Rachel's Challenge tapahtuma, uusille oppilaille, jotka eivät vielä viime vuonna olleet nähneet tätä esitystä. Meidän kouluun tuli puhumaan henkilö tästä organisaatiosta, liittyen vuonna 1999 Yhdysvaltojen ensimmäiseen koulu ammuntaan Columbinen lukiossa. Tilaisuus oli todella koskettava, ja enimmäkseen se kertoi ampujien ensimmäisestä uhrista Rachelista, joka oli todella vaikuttava persoona, ja ennen tätä koulu ammuntaa Rachel oli kirjoittanut monesti päiväkirjaansa, että hän ei tule elämään pitkää elämään. Rachel oli positiivinen ja iloinen persoona, joka halusi tulla vaikuttavasti ihmiseksi ja hän uskoi siihen että jos yksi ihminen muuttaa asennettaan positiivisemmaksi saa hän myös muutkin muuttumaan. Hän uskoi, että hän tulee muuttamaan maailmaa yksi henkilö kerrallaan. Mutta en nyt halua koko postausta jauhaa hänestä, käykää lukemassa netistä jos on ylimääräistä aikaa! Pääpointti oli se, että Rachelilla oli tavoitteita, ja hän uskoi, että jokaisen ihmisen tulisi tavoitella näitä tavoitteita:

1) Unelmoi suuria ja usko itseesi

       2) Be  KIND to others

3) Ajattele positiivisesti, juorua positiivisia asioita

4) Osoita arvostusta niille joita rakastat

5) Ole VASTAUS

Me nähtiin siellä tilaisuudessa videoita, jossa tämän Rachelin veli ja muu perhee kertoi siitä miltä tuntuu menettää, joku todella läheinen henkilö. Tää veli kertoi siinä videolla, että viimeiset hetket hän vietti tapellen Rachelin kanssa ja lähti autosta ovet paukkuen haukkuen Rachelin, tietämättä niiden olevan viimeiset sanat siskolleen. 

Tällasset hetket tosiian pistää miettimään elämää. Eihän sitä tosiaan kukaan voi tietää koska kukin elää viimestä päiväänsä. Varsinkin ku ite on nyt meren toisella puolella rakkaista ja läheisistä, tuli jotenki orpo olo ton tilaisuuden jälkeen, ja kun siellä kotona ei kaikki niistä rakkaista oo enää nuoria ja terveimpiä.
Mut itteäni toi tilaisuus kosketti kyllä ja paljon, tajusin että mun täytyy alkaa olla enemmän oma itteni ja olla välittämättä muista, näyttää ja kertoo aina ku siltä tuntuu mun läheisille mun tunteista. Mutta se kun on aina niin vaikeaa tajuta, ennen kun sitten on liian myöhäistä.


Hyvää yötä kaikille, muistakaa rakastaa ! ;P 

<3.lla Taru

P.S. anteeks jos on sekavaa tekstiä, kirjottamisen välissä pidin paussin kun juttelin host momin kanssa!