Hengissä selvitty Michiganiin asti. Oli muuten pirun pitkä päivä, onneks sain nukuttua tossa meren ylityksessä meni aika vähän nopeempaa (=
Lauantai aamu oli kaikkea muuta ku mukava, itkin silmät aivan turvoksiin. Lentokenttällä se karu totuus todellaki iski, en näkis kavereita vuoteen ollenkaan. Sekaviin tunnelmiin lisättynä väsymys ja jännitys ei itkusta meinannu tulla loppua, onneks oli kaverit saattamassa !
Meitä lähti 10 suomalaista samoilla lennoilla USA:an ja oli tosi kiva porukka, ei pahemmin jaksettu mistään stressata ja hyvin selvittii Chicagoon asti. Matkalla Lontooseen tuli sitten vielä vähän itkettyä kun luin hyvän ystävän Pinjan kirjeen ja juttelin toisen vaihtarin Jennin kanssa miltä tuntu jättää kaikki taakse vuodeks. Sitten yritinkin rauhottua.
Mun ei tarvinnu onneks missään vaiheessa lentää yksin viimeselläkin lennolla mukana oli joku norjalainen vaihtari.Täällä vastassa mua oli koko perhe mukaan lukematta Granmamaa. Aluevalvojakin oli paikalla oman josoikeinmuistan saksalaisen vaihtarinsa kanssa. Kentältä mentiin suoraan syömään ja kotiin nukkumaan.
Aamulla heräsin jo 7 aikoihin ja rupesin tyhjentelemään laukkuja, jet lag. Järkytys odotti kun rupesin tyhjentämään STS:n kauniin keltaista reppua jonka sisältä kömpi keltamusta hämähäkki, oli siinä kiljumisessa pidättämistä kun muut vielä nukku, ensimmäisenä käteen osu mun korkokengät jolla rupesin sitä raukkaa sitten hakkaamaan, R.I.P hämis. Aamupalalla ku kerroin mitä olin nähny kaikki oli ihan paniikissa paitsi Granma joka sanoi vaa tyynenä että täytyy käydä ostamassa hyönteismyrkkyä ja suihkia sitä joka paikkaan, nyt kun ulkoa viilenee ne ötökät tulee väkisin sisälle ;P
Eilen sitten ekaa kertaa näin kunnolla päivän valossa missä sitä asustetaan ja tuli ostoskeskuksessakin käytyä. Matkalla sinne näky ihan liikaa maissipeltoja ja näin haisunäätä raukankin joka oli jääny auton alle. )= Eilen tuli sitten ostettua puhelin, laukku, kengät ja adapteri, joka sopii tietokoneeseen ja suoristusrautaan ku suomesta tuotu ei käynyt niihin.
Tänään pitäisi vissiin koulussa ja kirkossa käydä. Innolla ootan jo tavallisen arjen alkamista, koska tällä hetkellä ei tunnu siltä, että tää ois mun elämäni parasta aikaa. Joka hetki ku kerkee vähänkää miettiä Suomea ja tuttuja rupee itkettämään. Mutta niinhän siellä STS:n valmennustilaisuudessakin puhuttii, että korkeintaan pari viikkoa menee totutteluun ja ikävän helpottamiseen. En kyllä kadu sitä että lähdin, mutta en ois uskonu, että ekat päivät ois näin sekavia. No, onneks kouluun pääsen jo keskiviikkona tai torstaina saa jotain tehtävää ja muuta ajateltavaa.
Vuos menee nopeesti ja kyllä mä uskon, että tästä tulee mun yks elämäni parhaista vuosista kuhan alkujärkytyksestä selvitään :P
<3:lla Taru
P.S. Täällä on ainakin yli 20 astetta lämmintä ! (=
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti