Neljä vuotta sitten, mun 20-vuotias setäni sairastui syöpään, ja muutaman kuukauden sisään taitelu aivokasvainta vastaan oli käyty. Kaksi maailman kauheinta asiaa on: nähdä läheisensä kuolevan, ja kaipuu joka muille jää ympäröimään elämää.
Ennen syntymääni menetin toisen setäni, sekä isoisäni. Tuntuu, että muistot ja kertomukset joita kuulee sukulaisilta ovat yleensä ihmisistä, jotka ovat jo nukkuneet pois. Näiden myötä halu tavata ne ihmiset kasvaa, ja tuntuu, että juuri niillä ihmisillä olisi ollut tärkeä paikka ja suuri merkitys elämässäni.
Kunpa vain olisi aika ja paikka, tavata nuo ihmiset, jotka ovat jo poissa.
Kunpa vain olisi aika ja paikka, tavata nuo ihmiset, jotka ovat jo poissa.
Päivä kun nousee, niin sammuvi tähti. Ei se ijäks’ sammu, ken elämästä lähti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti